perjantai 19. joulukuuta 2014

Pitkä takki

Tein jo loppusyksystä itselleni lyhyen villakangastakin talvea varten.
Tykkäsin mallista tosi paljon, mutta kylmempinä päivinä pitkä takki lämmittää enemmän.
Tein siis samalla mallilla polvipituisen harmaan takin, lisäsin vain hupun.
 




Tänään oli muutenkin tosi mukava päivä. Käytiin siskon ja vanhempien kanssa syömässä tämän vuoden ensimmäiset jouluruuat ja illalla kävin vielä ystävien kanssa istumassa kahvilla.

Viikonloppu menee leipoessa, ensin ystävien illanviettoon sitten tilauskakku kihlajaisiin. Mukavaa päästä pitkästä aikaa leipomaan kunnolla :)
Hauskaa viikonloppua !




torstai 18. joulukuuta 2014

Erilaiset kuusenkoristeet

Eilen meille tuli joulukuusi. Tasan viikko ennen jouluaattoa. Mies haluaisi tuoda sen jo paljon aiemmin sisälle, mutta viikko on paras myönnytys mihin pystyn.
Lapsuudessa meillä oli aina tapana koristella kuusi aattoa edeltävänä päivänä. Alussa tuntui tosi oudolta tuoda kuusi näin aikaisin sisälle, mutta nyt olen jo tottunut siihen.

Tänä vuonna en halunnut koristella kotiamme jouluksi punaisella, vaan valkoisella. Kaikki vanhat kuusenkoristeet oli tietysti juuri punaisia. Kaupasta en halunnut ostaa uutta krääsää kaappeihin, joten ajattelin hyödyntää kotona jo olevia esineitä.
Aluksi ajattelin virkata kuuseen koristeet. Sitten ajattelin maalata valkoisia käpyjä kuuseen. Mitkään ideoista ei tuntunut omilta vaan vähän tylsiltä.

Idea meidän kuusenkoristeista lähti kun raivasin poikien huoneita siisteiksi.
Maalaan poikien kaapissa käyttämättömänä lojuvia leluja valkoisiksi ! Samalla tulee tilaa uusille pukin tuomille leluilla ;)
Esikoinen kapinoi aluksi ajatusta vastaan, mutta oli kuitenkin lopputuloksesta aivan innoissaan. Pojista on hauskaa etsiä mopoja ja norsuja kuusesta.



maanantai 15. joulukuuta 2014

Vielä täällä !


Kuukauden verran on ollut järjetön kiire, ensin anopin juhlien kanssa ja sitten joulumarkkinoiden. Nyt molemmat on onneksi ohi.

Viikonloppu meni Lahden messuhallissa myyden lastenvaatteita. Kauppa kävi hivenen huonommin kuin viime vuonna, mutta viikonloppu oli silti kivaa vaihtelua kotona olemiseen.
Oli mukavaa saada ihanaa palautetta ihmisiltä, jotka oli viime vuonna ostaneet tekeleitäni, ne todella piristi mieltä :)
On ihanaa myös nähdä lapsia, joilla on päällä sun tekemät vaatteet.

 Tänään kun esikoinen lähti kerhoon ja kuopus kävi päiväunille hetki meni pyöriessä, että mitä sitä nyt tekisi? Tajusin, etten ole ollut tekemättä mitään varmaan kahteen kuukauteen.
Käsissä on ollut kokoajan joku ommeltava vaate tai keskeneräiset koristeet. Kotikin oli imuroitu eilen illalla.
 Keitin siis kahvit ja luin lehtiä. Oikeesti tosi ihanaa !


  
Joulumarkkinoiden hiljaisina hetkinä syntyi värikäs pipo.





Markkinoiden takia en päässyt pikkusiskoni kisoihin Helsinkiin, mutta onneksi he voittivat ja keväällä odottaa MM-kisat Kanadassa. Oon niin ylpeä ja iloinen !

Viime viikot on siis ollut kiirettä, mutta pieniä ompeluksia myös omille pojille on ehtinyt syntyä.
Esikoinen on nykyään melko kriittinen vaatteidensa suhteen, joten annan hänen itse valita kankaat. Hän sitten päätti yhdistää ehkä kuuluisimman seksisymbolin ja Star Warssin, no mikäs siinä.
Kankaana oli siis keltainen Marilyn Monrea printtitrikoo, johon piti ehdottomasti yhdistää Star Warssin Stormtrooper.
Tälläistä paitaa ei kyllä takuulla ole kerhokavereilla !


perjantai 28. marraskuuta 2014

Tiimipaidat vol. 2

Kuukausi sitten oltiin perheen kanssa lomalla ja siellä oli lapsille järjestetty joka aamu hotellin puolesta jotain pientä ohjelmaa. Yhtenä aamuna ohjelmana oli kankaan maalaamista.
Pojat oli tosi innoissaan ja ylpeinä maalaamistaan paidoista.
 Siitä se ajatus sitten lähti.

Ostin college kangasta ja askartelukaupasta tekstiiliväriä. Sitten vain kangas kylpyhuoneen lattialle ja pojat maalin kanssa perään. Hetken päästä kangas olikin valmis ja suunnittelijat ihan maalissa ;)

Kun maali on kuivunut kannattaa kangas vielä silittää, jotta maali tarttuu kunnolla ja pysyy myös pesussa paikallaan.






Pojat halusi tietenkin, että juuri se oma maalaus on siinä omassa paidassa, joten kaavojen asettelu kankaalle vei melko paljon aikaa.

Aamulla pojat oli tyytyväisiä äidin tekeleisiin ja heistä oli niin hauskaa etsiä niitä omia kuvioita paidoista. Poikien maalaamasta kankaasta saatiin äidillekin vielä paita ja nyt meillä on taas uudet tiimipaidat ! :)

Tätä on vielä pakko kokeilla ainakin kerran ja seuraavaksi jotain värikkäämpää, vaikka harmaata collagea ja neonvärejä.

Ihanaa viikonloppua !


keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Päähineitä

Anopin juhlat nyt onnellisesti ohi. Päivänsankari saatiin yllätettyä perusteellisesti ja juhlat oli onnistuneet.

Viime viikko oli niin kiireinen, että alkuviikko on mennyt keräillessä voimia. Edeltävällä viikolla oli niin paljon hässäkkää, että ajattelin jo etten ikinä selviä 50 ihmisen kestitsemisestä ja juhlien järjestelyistä.
Pöydillä pyöri muistilappuja ja öisin heräsin siihen, että muistinko muotoilla marsipaaniruusut.
Usein heräsin painajaisiin milloin mistäkin juhliin liittyvästä. Tuleeko bändi? Onko kukat tilattu oikealle päivälle?

Sunnuntaina kun juhlat oli ohi tuntui kuin harteilta olisi nostettu valtava taakka pois. Olin niin onnellinen kun sain vain istua, kutoa ja katsoa telkkaria illalla. 

Nyt alkuviikosta olen tehnyt meille kotiin vähän lisää joulua sekä ommellut ja kutonut pojille pipoja. Kaikki viime talven pipot on jääneet pieniksi.

Molemmille pojille tein Lumion heijastavasti langasta pipot. Pipot heijastaa todella hyvin pimeässä. Ajattelin tehdä seuraavaksi itselleni samanlaisen.



Lisäksi ompelin pojille lippapipot. Kuopukseksen pipossa on iskän vanhat farkut ja esikoinen valitsi pipoonsa vaahteranlehtiä. Tupsut piti myös ehdottomasti olla.

Pipon malli on oma. Halusin, että pipo tulee niskasta riittävän alas, ettei tuuli pääse puhaltamaan niskaan.





Nyt pari viikkoa menee vielä joulumarkkinoille tulevien vaatteiden parissa, vaikka ajatuksissa on jo kymmeniä ihania vaatteita pojille ja itselle ;)

Ensi viikolla tosin pitää yrittää keksiä joku kiva vaate pikkujouluihin !


lauantai 15. marraskuuta 2014

Tatuointi ja tiramisua

Nyt on tatuointi ! Juuri  sellainen onneksi kuin halusinkin.

Pienihän se on, mutta näkyy kivasti vaikka olisi ihan tavallisella kaula-aukolla varustettu paita.
Toisaalta sen kuitenkin saa myös helposti piiloon avaamalla tukan.

Tatuoinnin ottaminen ei jännittänyt, mutta luonnollisesti mietin miltä sen tekeminen tuntuu? Istuessani penkkiin pieni pelko hiipi mieleen.
Yllätykseksi se ei kuitenkaan sattunut yhtään. Oikeasti ei yhtään. Tuntui lähinnä siltä kuin joku olisi laittanut pienellä kynällä hiukan sähköä ihoon.







Eräitä yllätyssynttäreitä varten olen testaillut erilaisia kakkuja.

Tänään testissa on Hellapoliisin hyydytetty tiramisu.
Vielä pitäisi päättää teenkö juhliin sitruunaisen marenkikakun vai tämän ihanan tiramisun.
Tämä tiramisu olisi ainakin paljon yksinkertaisempi tehdä ja halvempi myös.
Toisaalta marenkikakku on taas paljon näyttävämpi. Vaikeaa.

Tällä hetkellä tuntuu että päädyn tähän tiramisuun, nyt taidan mennä siitä mistä aita on matalin sillä juhlat vie kaiken ajan ensi viikolta.

Kun nämä juhlat ja joulumarkkinat on saatu kunnialla ohi aion keskittyä vain oman joulun järjestämiseen. Tuntuu, että nyt kaikki ylimääräinen aika on mennyt juhlien koordinointiin askarteluun ja käytännön asioihin. Onneksi tiedän, että sankari varmasti osaa arvostaa vaivannäköä :)




keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pienillä askelilla jouluun

Viime viikolla alkoi meillä valmistautuminen jouluun. Tein Marimekon Kukkuluuruu- kankaasta tyynyjä ja pöytäliinan Ne saa olla tämän vuoden joulukankaat, en ole oikein tonttuihmisiä.
Jouluvalmisteluni lähtevät käyntiin joka vuosi samalla tavalla, marraskuussa aloitellaan hissukseen ja joulukuun tullessa lisätään kierroksia ;)
Tontutkin tulevat sisustukseen sitten joulukuussa (hillitysti), koska pojat rakastaa niitä.

Kaappeihin on kertynyt valtavasti erilaisia kahvikuppeja ja ajattelin hyödyntää niitä sisustuksessa. Valitsin mustia ja valkoisia kuppeja ja tein niistä kynttilänjalkoja.
Tarvitset vain kuppeja, sammalta, ohuita kynttilöitä ja oasis sientä. Oasis sieni muotoillaan kahvikuppiin sopivaksi ja kynttilä painetaan sieneen. Lopuksi koristellaan sammaleella.


 Idea on eräästä joulukirjasta, mutta siinä kahvikuppien tilalla oli pieniä saviruukkuja. Nekin näytti oikein hyviltä !




Tämä söötti ja sopivan kokoinen lyhty pääsi sisälle somistamaan keittiönpöytää. 




Tietysti alkuviikosta on vietetty aikaa myös ompelukoneen äärellä, suurimmalta osin tehdän vaatteita joulumyyjäisiin, mutta ehdin ommella myös talvitakin Eurokankaan takkivilloista itselleni.

Takin malli on taas jotain löysää ja jotain isoa.
Kuten allekirjoittaneen yläosat tuppaa aina olemaan.  Värivalinnoissa olin myös yllätyksellinen, mustaa ! Piristykseksi ompelin helmaan ja hihoihin vaaleaa harmaata.







Hauskaa loppuviikkoa ! Mä lähden nyt neulan alle ;)