torstai 9. lokakuuta 2014

Ilosta ommella

Aloitin ompelun kesällä 2013 ajatuksena vain tehdä pojalle tilkkutäkki uuteen ison pojan sänkyyn. Lainasin mummoni vanhaa Singeriä, joka katkoi langan minuutin välein. Hermot siinä meinasi mennä, mutta sain peiton valmiiksi.

Ajatus ompelemisen ilosta jäi kytemään vaikka minun ja tuon vanhan Singerin kohtaaminen oli tuskainen. Lahdessa lopetti syksyllä 2013 ompelukonekauppa, jossa kävin kokeilemassa Berninan saumuria. Se oli rakkautta ensi kokeilulla.
Vanha Singeri ja tämä kaupan Bernina olivat kuin yö ja päivä. Ihastuin. Uuden Berninan hinta ei vain ollut opiskelijabudjettiin kovin ihastuttava.
 Mieheni RAKASTAA vertailla netissä tuotteiden hintoja ja pian hän löysikin ompelijan paratiisin Karnaluksin Virossa.
Syksyllä 2013 sainkin syntymäpäivälahjaksi Berninan ja sen jälkeen elämäni on ollut paljon värikkäämpää ja mielikuvituksellisempaa.

Aloittaessani ompelun olin täysin ummikko, mutta kaavalehtiä ja ompelukirjoja selailin ahkerasti ja taidot karttui koko ajan.
Vaatteita alkoi syntyä yli omien tarpeiden.

Lahdessa järjestetään joka joulu suuret joulumarkkinat, joissa käsityöläiset myyvät tuotteitaan. Ajatus heräsi. Olisiko minusta ja tekeleistäni sinne? Onko vaatteeni tarpeeksi hyviä ja oikeanlaisia?
 Otin haasteen kuitenkin vastaan vaikka olin epävarma taidoistani.
Markkinat menivät kuitenkin hyvin ja sain kehuja vaatteistani.

Ompelu on tuonut mukanaan onnistumisen tunteita niin paljon.
 Kotini on ehkä sotkuisempi ja langanpätkiä pursuilee ompeluhuoneestani, mutta tämä äiti on iloinen ja ajatuksissa on aina joku uusi ompelus.
Vaatteeni ovat rakkaita ja juuri sellaisella kuosilla ja mallilla kuin haluan. Kun joku kehuu poikien vaatteita tai omiani pieni ylpeys tekemisestään nostaa päätään kun vastaan: "ihan itse tein ".


Kiitokset siis tuolle mummon vanhalle Singerille siitä, että herätit kipinän :)

Eilen ostin ihanat Uhana designin korvakorut lahtelaisesta Puodista. Herkullisia värejä oli todella paljon, mutta päädyin nyt aluksi näihin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit on tervetulleita ! :)