keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pienillä askelilla jouluun

Viime viikolla alkoi meillä valmistautuminen jouluun. Tein Marimekon Kukkuluuruu- kankaasta tyynyjä ja pöytäliinan Ne saa olla tämän vuoden joulukankaat, en ole oikein tonttuihmisiä.
Jouluvalmisteluni lähtevät käyntiin joka vuosi samalla tavalla, marraskuussa aloitellaan hissukseen ja joulukuun tullessa lisätään kierroksia ;)
Tontutkin tulevat sisustukseen sitten joulukuussa (hillitysti), koska pojat rakastaa niitä.

Kaappeihin on kertynyt valtavasti erilaisia kahvikuppeja ja ajattelin hyödyntää niitä sisustuksessa. Valitsin mustia ja valkoisia kuppeja ja tein niistä kynttilänjalkoja.
Tarvitset vain kuppeja, sammalta, ohuita kynttilöitä ja oasis sientä. Oasis sieni muotoillaan kahvikuppiin sopivaksi ja kynttilä painetaan sieneen. Lopuksi koristellaan sammaleella.


 Idea on eräästä joulukirjasta, mutta siinä kahvikuppien tilalla oli pieniä saviruukkuja. Nekin näytti oikein hyviltä !




Tämä söötti ja sopivan kokoinen lyhty pääsi sisälle somistamaan keittiönpöytää. 




Tietysti alkuviikosta on vietetty aikaa myös ompelukoneen äärellä, suurimmalta osin tehdän vaatteita joulumyyjäisiin, mutta ehdin ommella myös talvitakin Eurokankaan takkivilloista itselleni.

Takin malli on taas jotain löysää ja jotain isoa.
Kuten allekirjoittaneen yläosat tuppaa aina olemaan.  Värivalinnoissa olin myös yllätyksellinen, mustaa ! Piristykseksi ompelin helmaan ja hihoihin vaaleaa harmaata.







Hauskaa loppuviikkoa ! Mä lähden nyt neulan alle ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit on tervetulleita ! :)