torstai 25. syyskuuta 2014

Jotain muuta kuin mustaa, harmaata tai keltaista

Turkoosi vakosametti on lojunut kangaspinossa jo pitkään, sillä olen ommellut nyt keväästä asti itselleni ja pojille vain keltaisesta, mustasta tai harmaasta. Tänään tartuin siihen vain siistä syystä, että kuopukselta loppuu housut kaapista. Ajattelin, että näistä tulee vain sellaiset tyyyylsät kotihousut.




Kankaan valinnan jälkeen aloin sovitella siihen resoreita ja mielestäni raidat antoi kivaa piristystä. Aloin jo vähän innostua ja ajatella, että ehkä näistä tuleekin ihan kivat. Vielä jotain maustetta lisää, taskuun norsuja!
Punainen tasku ja raidat lahkeissa tekivät mielestäni turkoosista vähemmän tylsän :)




Tykkäsin lopputuloksesta ja niin tykkäsi kuopuskin :) Ei pitäisi jumittua niin niihin omiin lemppariväreihin ja hylätä tiettyjä värejä niiden "tylsyyden" takia, aina voi lisätä pientä swingiä.

Samalla tein myös lippapipon, johon lisäsin ihan vain koristeeksi punaiset sydämet. 

Ehkä painun koluamaan lisää tuota hylättyä kangaskasaa ja teen jotain värikästä ! :D






Ainiin viikonloppu vietettiin Tallinnassa ja voin sanoa, että olipa rentouttavaa kun ei tarvinnut vaatteiden ostokiellon takia rampata missään kaupoissa. Karnaluksilla kävin muutamat langat ja kangasmerkit ostamassa. Keskityttiin vain syömään ja nauttimaan ihanasta säästä :)

Helpotin myös mieheni suurta ongelmaa, valitsin nimittäin itselleni syntymäpäivälahjan :) Siitä lisää myöhemmin kun saan sen, se on nimittäin visusti paketissaan, mutta IHANA se on ! :)







tiistai 16. syyskuuta 2014

Kierros kirpputorilla

Eilen kävin poikien kanssa viikoittaisella kyläilyllä mummoni luona. Reissuun kuuluu aina kahvittelua ja pullaa mummon luona sekä kierros lahtelaisessa kierrätyskeskuksessa, Patinassa. Tykkään paikasta, koska siellä hinnat ovat matalat ja välillä löytyy aarteita. Tuntuu, että muilla kirpputoreilla ja kierrätyskeskuksissa hinnat nousee liian korkeiksi.

 Pojat säntää kierrätyskeskukseen saavuttua tietysti leluosastolle ja mun silmiin tarttuu heti aivan ihana sohvapöytä. Muotoilultaan ihanan retro ja meidän väreihin sopiva ja hinnaltaan kympin. Siis 10 euroa.  Pöytä oli tummaa puuta höystettynä mustilla yksityiskohdilla ja tummalla lasilla.
Vielä soitto miehelle, joka haki sen kiltisti meidän olohuoneeseen.






Lisäksi mukaan tarttui myös farkkukangasta (2€/kg)  pojille. Muutaman pienen lasipullon ostin myös eurolla somistamaan keittiön hyllyä. Reissusta selvisin siis noin 12 eurolla. Pitkästä aikaa aivan mahtavia löytöjä, näistä tulee niiiin hyvä mieli !



tiistai 9. syyskuuta 2014

Ahdistavaa ompelua :D


Innostuin niin onnistumisesta lapsien ulkotakkien suhteen, että päätin tehdä takin myös itselleni. Eilen käväisin Marimekolla suunnitelmissa ostaa eräs ihana kannu, MUTTA marssinkin ulos takkikankaan kanssa. Kangas oli aivan ihana, mutta Marimekolla ominaiseen tapaan melko tyyris (ainakin verrattunu aiempiin kankaisiini). Kangas oli Marimekon ihana mustavalkoinen tuuli.



Itselleni perustelin kallista kangasta sillä, että toivon siitä tulevan pitkäikäinen. Sen takia halusin myös mallista mahdollisimman ajattoman.Toisaalta kaupoissa takit,joista olen kiinnostunut maksavat reilusti enemmän kuin tuon kankaan hinta oli. Napitkin ostin valmiiksi, mutta mietiskelen vielä haluanko niitä lainkaan takkiin laittaa.




Yleensä teen vaatteet melko huolettomasti, mutta nyt varmistin ja leikkasin ja varmistin taas. En olisi kestänyt, jos takki olisi epäonnistunut. Jokaisen sovituksen yhteydessä pelkäsin tehneeni sen ratkaisevan virheen.  Epätoivoa lisäsi myös se, että lipsautin TV:tä katselevalle miehelle kankaan hinnan. Hänen kannustava kommenttinsa oli: " Älä sitten tee virheitä".



Tein takkia eilen illalla kolme tuntia ja yleensä nautin suuresti ompelemisesta, mutta tämä oli aivan toisenlainen kokemus :D Kolme tuntia meni hermoillessa, mutta lopulta sain istua sohvalle tyytyväisenä.  Takki onnistui ja kangaskin on täydellinen. 







sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Takki syksyyn

Päätin viime viikolla, etten osta enää pojille vaatteita kaupoista vaan pyrin tekemään ne kokonaan itse. Aiemmin olen vältellyt ulkovaatteiden tekemistä, koska ajattelin niiden olevan liian haastavia. Nyt tämän päätökseni innoittamana kuitenkin päätin kokeilla. Kangaskin löytyi ihan omista varastoista, mustavalkoista Marimekkoa ja fleecekangas lämmittämään. Pieneksi piristykseksi lisäsin keltaisesta jämäkankaasta taskun ja hupun, sekä oranssin vetoketjun. Kaavan löysin Ottobresta.



Käytän melkein kaiken vapaa-ajan, mikä lapsiarjesta liikenee käsitöihin, mutta nyt pitkästä aikaa olin aivan innoissani tekeleestä. Niin innoissani, että kokeilin takkia nukkuvalle kuopukselle :D Ja sopiva se oli ! Aamulla en malttanut odottaa lähtöä pihalle ja sitä, että näen takin kunnolla pojan päällä.




Takki oli kuopuksen mieleen ja isoveli tilasi heti samanlaisen itselleen, tosin Angry Birds kuosilla :D.
Pojat on kyllä aina innostuneita tekemistäni vaatteista ja kauhulla odotan sitä, että ne ei enää isommalle kelpaa. Esikoisella alkaa olla pelottavia puheita juurikin Angry Birds paidoista.

Olin tyytyväinen itsekin takkiin ja esikoinen saa pian siis samanlaisen, tosin ei vihaisilla linnuilla :D








perjantai 5. syyskuuta 2014

Harmaata äidille

Yleensä ompelen vain pojille, mutta kolutessani kauppoja tuloksetta marssin kangaskauppaan. Nyt mukaan ei tarttunutkaan värikkäitä kankaita vaan harmaita ja minulle itselleni :)

Päällimmäisenä mielessäni oli rento collegepusero. Löysinkin mieleiseni kankaan ja lisäsin puseroon vielä nahkaisen rintataskun tuomaan piristystä.


Kaipasin myös isompaa kassia, jossa kuljettaa lankoja automatkoilla. Tykkään yleensä pitkillä automatkoilla hyödyntää ajan neuloen tai virkaten. Kassin tein ontelokuteesta virkaten.


Collegepuseron lisäksi halusin myös villatakin syksyyn. Hyvälaatuiset villatakit ovat melko tyyriitä, mutta villakangasta saa onneksi melko sopivaan hintaan kaupoista. Villatakkiin en halunnut lainkaan nappeja tai vetoketjua, sillä tykkään kulkea takki rennosti auki. Takki on osoittautunut käytössä ihanan lämpimäksi :)




Lisäksi tein muutamia harmaita (tietysti :D) asusteita. Virkkasin yksinkertaisen pussukan vetoketjulla sekä värjäsin vanhasta vaaleasta huivista tummanharmaan. Halusin eloa kankaaseen, joten solmin siihen tiukkoja solmuja ja laitoin sen pesukoneeseen kangasvärin kanssa. Huivi värjäytyikin toivomallani tavalla läikikkääksi :)



Pientä väriä edes harmauteen. Kangasnapista tehty keltainen sormus piristämään.

Vaikka viime viikkojen tekeleet onkin olleet pääsääntöisesti harmaita ei mieli onneksi siltikään ole harmaa :) Ihanaa aurinkoista viikonloppua !


Lippapipo kuopukselle

Lippalakit oli meidän perheessä viime kesän hitti. Poikien mielestä niiden käyttöä ei pitäisi lopettaa edes syksyllä, äiti taas oli hieman eri mieltä.  Esikoisen kerhoillessa ja kuopuksen nukkuessä päiväunia sain idean, lippapipo !
Toteutus oli tapani mukaan yksinkertainen ja tietysti ilman kaavoja. Pipo muodostui ympyrän ja suorakaiteen muotoisista kangaspalasta, sekä lipasta. Lisäsin vielä tupsun piristykseksi. Pipon päällimmäinen kangas oli Metsolan joustofroteeta ja sisäpuolella trikoota.


 Alunperin ajattelin pipoa esikoiselleni, mutta se olikin sopiva päiväunilta heränneelle kuopukselle. Lippapipo miellytti käyttäjää ja pysyi jopa vauhdissakin mukana :)